Kesäreissu Iisalmeen

Viimeviikon tiistaina pakattiin koirat aikaisin aamulla autoon ja lähdettiin koko poppoo ajelemaan kohti Iisalmea. Iisalmessa on mummuni kotipaikka, joka nykään toimii kesäasuntona/mökkinä. Paikka on maalla, keskellä ei mitään, plussana kuitenkin järvimaisema :)

Koirat matkustivat tapansa mukaan taas hyvin, muutama pissatauko pidettiin, mutta muuten ajeltiin aika ripeästi kohti Iisalmea. Minttu oli maalla aivan elementissään, se touhusi kokoajan jotain ja oli kaikessa mukana! Roosalle paikka oli ennestään tuttu ja se tietää mihin saa mennä ja mihin ei. Minttua piti alkuun vahtia jatkuvasti ja tehdä selväksi, että näköpiiristä ei saa kadota omille teilleen.
Onneksi Roosa vahti Minttua ja Minttu kulki kiltisti Roosan perässä, lähestulkoon kokoajan. Välillä Minttu kävi liiteristä hakemassa halkoja ja kanniskeli niitä pitkin pihoja ja pellolta Minttu kävi hakemassa kuivuneita kalanperkeitä (hauen päitä yms. muuta mukavaa). Ripulia ei Mintulle kalanpäistä tullut, enkä edes tarkalleen tiedä mitä kaikkea "herkkuja" Minttu koko reissun aikana pihalta söi. 
Hellettä piisasi koko viikon ja parhaillaan lämpömittari näytti auringossa +32c, välillä oli mukava käydä järvessä viilentymässä ja varsinkin Minttu nautti vedestä täysin siemauksin. Ensimmäisenä päivinä Minttu kävi vain kahlaamassa Roosan perässä rannassa ja heitimme Mintulle keppiä veteen, että se lähtisi vähän pidemmälle. Seuraavana päivänä Minttu ui jo pienen matkan kepin perässä ja nämä uimataidot hoksattuaan Minttu olisi pulikoinut vedessä vaikka kuinka kauan ja vähän uhkarohkeastiki meinasi lähteä välillä liian kauas rannasta uimaan. Reissun viimeisinä päivinä järvivesi oli melkein yhtälämmintä, kuin pesuvesi saunassa ja ajattelin käydä uimassa Roosan kanssa vähän pidemmän uintilenkin. Roosa hyppäsi veteen minun perässä ja lähti uimaan, Minttu jäi rannalle istumaan ja vain hetkeä myöhemmin Minttu ui minun ja Roosan perään.  Kyllä tuo pikkuneiti on melkoinen vesipeto ja hyvä mökkikoira!

Mummuni kissoihin Minttu teki myös tuttavuutta, vähän huonolla menestyksellä, kun kissat eivät yhtään intoutuneet leikkimään, vaikka Minttu kuinka yritti. Vieraat ihmiset Minttu otti avoimesti vastaan, mutta Roosa sensijaan piti tiluksia ominaan ja esitti niin vahtikoiraa. Tuttavuutta tehtiin myös naapurin Armakseen, joka on 3-vuotias kultainennoutaja uros, kooltaan tuo uros on aivan valtavan suuri, mutta pikku Minttua koko ei haitannut, kun mukavan leikkikaverin olisi Armaksesta saanut.
Touhua maalla riitti niinpaljon, että välillä piti laittaa koirat häkkiin päiväunille ja sai itsekin olla hetken rauhassa. Koirat nukkuivat häkissä, ulkona varjossa mielellään useamman tunnin kerrallaan ja voi taas todeta, että oli hyvä opettaa Minttukin olemaan häkissä.

Kuvia ja videoira reissusta löytyy myös, mutta lisäilen niitä vähän myöhemmin.

Kotona Minttu on päässyt tutustumaan lapsiin ja hienoa huomata, kuinka avoimesti Minttu ottaa vastaan nuo pienemmätkin ihmiset.


Kommentit

Suositut tekstit