Match show

Kiireinen päivä takana! Aamupäivällä meillä oli ensimmäinen treenikerta, uudella kurssilla; noutopainotteinen perustottelevaisuus kurssi, jossa on 5 harjoituskertaa. Peto kurssin jälkeen pääsee suorittamaan perustottelevaisuus testin, jossa arvioidaan koiran perus osaamista ja testissä on myös melko häiriötön nouto-osuus. Testin perusteella (mikäli testin läpäisee) voi hakea keväällä taippari kurssille. Olemme siis ihan oikeilla jäljillä ja kevään tavoitteeksi on nyt asetettu, että pääsisimme taippareihin treenamaan!
Treeneissä mukana oli myös Mintun isän omistaja (Karvin inside edition "winnie"), oli todella mukava päästä esittelemään Minttu ja saada taas vähän kokeneemman kultsuihmisen mielipidettä meidän pikkuneidistä. Kovasti Mintussa oli samaa, kuin isässään ja winnien omistaja tykkäsi Mintusta kyllä paljon. Winnie on melko menestyksekäs kultainennoutaja uros ja oli kiva nähdä Winnie ihan livenäkin, että minkäslainen se isukki nyt ihan oikeesti on.

Treeneistä porhalsimme suoraan Lempäälään tamskin koiratallille match showhun, mihin olimme houkutelleet myös Mintun siskon Fannin poppoon mukaan.
Fannille mätsärit oli erittäin hyvää harjoitusta ja mukaan Fannin perheelle tarttui lapsi-koira kisasta 4 sija ja ruusuke, pentuluokasta punainen nauha ja toisella kierroksella Fanni ei enään oikein jaksanut ja siihen oli sitten hyvä lopettaa. Fanni liikkui kehässä ihan kivasti, mutta seisomisessa on vielä harjoiteltavaa :)

Mintun kanssa ollaan harjoiteltu vain seisomista, ei juoksemista tai esiintymistä muutenkaan sitten yhtään ja harjoitus mielessä lähdettiin liikkeelle.
Minttu kuitenkin esiintyi todella hyvin, se seisoi näyttelyasennossa, kuin tatti ja juoksi kehässä super hienosti!  Kommenttina, erittäin pentumainen pentu, hyvin kompakti rakenne ja ihana ilme :)
Punainen nauha ja luokkavoitto!!! Bis kehässä oltiin ensimmäinen ei.sijoittunut eli viides ja todella tyytyväinen 5kk pennun suoritukseen, joka elämänsä ekoissa näyttelyissä.  Kotiin saatiin pokaali, ruusuke ja pieni tavarapalkinto. Kivaa oli.
Seuraavaksi mennään itsenäisyyspäivä näyttelyyn kangasalle 6.12 , kyseessä virallinen ryhmänäyttely ja olemme 7-9kk pentujen luokassa.

Kolme parasta

Karvin parisienne... Ilme kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa.

Kommentit

Suositut tekstit