Nuortenluokan debyytti
Viime postauksesta onkin todella pitkäaika! Hiljaisuus kertoo kuitenkin vain siitä, että arki pyörii kiireisenä.
Meidän jyväskylän yhdistetty loma/ näyttelyreissu peruuntui kokonaisuudessaan, olin ilmoittanut molemmat koirat näyttelyyn ja hotellihuone oli varattu jo kesällä. Näyttelyviikolla kuitenkin tulin kipeäksi ja vaikka kuinka olisin halunnut reissuun lähteä, niin pakko oli perua se kun olin niin huonossa kunnossa. Sairastellessa ja parannellessa meni kolmeviikkoa, eikä tuona aikana koirien kanssa tehty mitään muuta, kuin pakolliset kuviot ja yhden viikonlopun Minttu oli Fannyn luona leikkimässä, että se sai vähän purkaa energiaa.
Fanny oli meillä hoidossa loka-marraskuun vaihteessa yhden viikonlopun ja on kiva, kun koirat ovat vuoroin "vieraissa" :D Vaikka meilläkin tätä eläinlaumaa on enemmän ja vähemmän, niin on kiva saada Fanny hoitoon, kun koirat nauttivat toistensa seurasta niiiiiiin paljon ja tulee erilaista eloa kotiin, kun kolme koiraa telmii pitkin poikin. Saa myös vähän tuntumaa siitä, että minkälaista olisi pitää kolmea suht.isoa koiraa samassa taloudessa ja lenkittää niitä kaikkia yhtäaikaa. (Ei sillä, ettei aika-ajoin olisi pientä pentukuumetta.)
Nome treeneissä me ei montaa kertaa olla käyty, kun minulla on ollut kokeita, sairastelua sunmuuta touhua, mutta periaatteessa samoja harjoituksia ollaan tehty, kuin taippareihinkin treenatessa, vaikeustasoa on vain nostettu. Yksi tehtävä oli varsin hyvä ja varsinkin nuorelle koiralle otollinen; tehtävässä koira lähetettiin pellolta metsään "eteen" käskyllä ja n. metrin päässä metsänreunasta oli kasa dameja ja koiran piti noutaa ja palauttaa kasasta aina yksi dami. Koira lähetettiin "eteen" käskyllä aina uudelleen metsään, kunnes damit loppuivat tai dameja oli tullut riittävästi metsästä.
Tehtävässä vaadittiin pitkäjänteisyyttä koiralta, kun aina piti palata hakemaan kasasta dami ja työtä ei lopetettukaan kolmen tai neljän damin jälkeen vaan sinne piti palata vieläkin. Nuoren koiran kanssa hakuruudulla aloitetaan muutamalla damilla ja todella paljon ihmiset harjoittelee hakuruutua tmv. kolmen tai neljän damin kanssa ja koira oppii laskemaan, että tässä on nyt ne kolme damia ja homma on hoidettu.
Minttu haki kasasta kolme damia oikein hyvällä innolla ja sen jälkeen sitä piti lähettää eteen vähän napakammin ja se jäi vähän haaveilemaan matkalla. Meidän treeni ohjaaja oli kuitenkin metsässä vähän houkuttelemassa koiria ja neljännen damin jälkeen Minttu sai tehdä vapaan noudon motivoidusti eli heittodami (mikä on sen lemppari) . Tämän jälkeen otimme vielä yhden eteen lähetyksen ja viimeinen dami tuli taas reippaasti käteen, eli siihen oli hyvä lopettaa. Minttu on jo siinä iässä, että siltä voi vaatia vähän enemmän, mutta liiallisuuksiin ei kuitenkaan kannata mennä vaan ohjaajalla tulee olla silmää nähdä milloin on hyvä lopettaa.
Olin ilmoittanut Mintun kangasalan ryhmänäyttelyyn, mikä järjestettiin parvelan lämpöeristetyssä maneesissa. Olimme ko.näyttelyssä viimevuonnakin ja paikka oli ihan tuttu entuudestaan ja mikä parasta, meiltä ajoi näyttelypaikalle vain 20 min :)
Tälläkertaa kultsuille oli isommat kehät ja meitä ei oltu ahdettu maneesin ahtaimpaan peränurkkaan, niinkuin viimevuonna. Olin myös sillä ajatuksella, että näyttely on itsenäisyyspäivänä ja rupesin trimmaamaan Minttua torstai-iltana sillä ajatuksella, että turkki tasoittuu hyvin viikon aikana. Ville sopivasti ohimennen sanoi, että eikös se näyttely ole nyt lauantaina. Jestas tätä aivottomuutta!!!
Onneksi Minttu on vähän niukemmassa turkissa tällähetkellä ja sitä ei ihan hirveästi tarvinnut kyniä, joten en saanut mitään trimmaus katastrofia aikaiseksi.
Minttu debytoi nuortenluokassa saaden ERI ja hyvän arvostelun, olin tyytyväinen tähän. Meidän näyttelykaveri debytoi kasvutauon jälkeen myös nuortenluokassa ja sai ansaitusti ERI ja sijoittui. On ollut kiva saada näyttelyistä uusia tuttuja ja seurata myös heidän koirien kasvua ja kehitystä.

Kommentit
Lähetä kommentti