Ystävyyden ihmeitä.
Olen ollut eläinrakas lapsesta asti, meillä on ollut kotona eläimiä ja lapsena kannoin kotiin kaikki mahdolliset avuntarpeessa olevat eläimet aina puusta pudonneista linnunpoikaisista lähtien. Lemmikit ovat luotettavia ystäviä, ne kuuntelevat, eivätkä puhu pahaa toisista. Koirat korkeintaan haukkuvat mutta se ei tunnu läheskään niin pahalta, kuin ihmisen haukkuminen.
Lähdin syksyllä virallisesti mukaan eläinsuojelu toimintaan, ajattelin että kyllä meillä riittää rakkautta muillekin, kuin vain omille lemmikeille. Lemmikkiä hankkiessa pitää miettiä nykyhetkeä, tulevaisuutta ja omaa aikaa, sekä resursseja lemmikin hoitoon ja huolehtimiseen, myös rahallisesti. Eläimet ovat vain niin ihania ja söpöjä, että joskus ihmiset eivät ajattele lemmikin hankintaa ihan loppuun asti ja valitettavan usein siihen lemmikkiin kyllästytään, innostus lopahtaa ja lemmikki jää "unholaan". Tosiasia kuitenkin on että kuukaan ei voi ennustaa tulevaisuutta, elämäntilanteet muuttuvat ihan tahtomattaankin ja vaikka kuinka haluaisi tarjota sille lemmikille parasta, ei se välttämättä onnistu.
Meille tuli ihastuttava kanipariskunta tilapäismajoitukseen, kanit olivat arkoja, ne ei ollut tottuneet koiriin, eivätkä ne ymmärtäneet meidän ihmisten vuorokausirytmiä alkuunkaan. Minulla oli lapsena ollut kaneja, mutta vuosien myötä olin pitkäli unohtanut minkälaisia kanit lemmikkinä ovat.
Ensimmäisenä päivänä, kun kanit olivat meille tulleet, mielessäni pyöri että nuo kanit eivät tule kesyyntymään ikinä ja pieni riski oli olemassa, että kanit päätyisivät Mintun riistaksi. Olinhan opettanut tuolle ihanalle noutajalle koko kesän riistanoutoa, juurikin tuollaisilla söpöillä jänöillä, jotka tosin olivat nähdeet parhaat päivänsä jo aikoja sitten.
Aikuisena ihmisenä minulla ei ollut suurta tarvetta paijata kaneja ja pitää niitä sylissä, tyydyin vain huolehtimaan niiden perustarpeista ajatellen, että hiljaa hyvää tulee. Ensin kanit majoittuivat meidän makuuhuoneessa, mutta valvottujen öiden jälkeen (kanit valvoivat, koirat valvoivat ja me ihmiset valvoimme) päätimme muuttaa kanit olohuoneeseen. Olohuoneessa kanien oli pakko tottua koiriin, ääniin, hajuihin ja tähän normaaliin elämään.
Hiljalleen kaneista alkoi kuoriutua se niiden oma persoona esiin ja vaikka ne eivät alunperinkään olleet huonosti hoidettuja, alkoivat ne jokatapauksessa näyttämään ulkomuodollisesti paremmilta ja myöskin vähän pulskilta :b Eräänäpäivänä tajusin, että kanit eivät välitä meidän koirista ollenkaan, eikä koiratkaan jaksaneet enään kaneista innostua vaikka pitkäkorvat pompottelivat milloin missäkin.
En pitänyt kanien kodinhankintaa mitenkään kiireellisenä, eikä ottajia ollut mitenkään jonoksi asti. Yhtenäpäivänä sopivan oloinen kotiehdokas otti yhteyttä ja sovittiin tapaaminen, kanit piti myös käyttää eläinlääkärin tarkistuksessa. Eläinlääkäri reissulla kanit käyttäytyivät oikein rohkeasti ja mallikkaasti, eikä estettä kanien luovutukselle ollut. Eläinlääkärissä tajusin kuinka kesyksi kanit olivat tulleet ja huomasin, että kyllä niihin veijareihin vain on kiintynyt. Kanit tunnistivat ääneni ja aamulla herätessäni ne alkoivat heti vaativasti pitämään jonkinlaista meteliä saadakseen ruokaa ja huomiota. Kotiehdokkaat kyselivät minulta kaneista ja niiden luonteesta ja minä olin se joka ne parhaiten tunsi ja niistä vain oli luovuttava. Kanit olivat asuneet meillä tilapäismajoituksessa useita kuukausia ja ystävänpäivänä nämä ystävykset lähtivät uuteen pysyvään kotiin <3 Ihanaa sattumaa.
Vaikka kyseessä oli vain kanit oli tämä tilapäiskotina oleminen uusi kokemus. Omien lemmikkien, sekä normaalin arjen lisäksi myös näistä pikkuruisista asukeista piti huolehtia ja antaa niillekin huomiota yhtälailla. Ilman omaa eläinlaumaa tilapäiskotina toimiminen on varmasti helpompaa ja ehkä jopa antoisampaa. Eläimiin kiintyy väkisinkin ja niistä kantaa huolta ihan yhtälailla, kuin omista lemmikeistä. Itse yritin vain ajatella, että ei ole tarkoituksenmukaista pitää kaneja meillä, jos haluamme tarjota muillekin lemmikeille tulevaisuudessa mahdollisuuden uuteen elämään.
Pitäkää huolta ystävistänne <3
Lähdin syksyllä virallisesti mukaan eläinsuojelu toimintaan, ajattelin että kyllä meillä riittää rakkautta muillekin, kuin vain omille lemmikeille. Lemmikkiä hankkiessa pitää miettiä nykyhetkeä, tulevaisuutta ja omaa aikaa, sekä resursseja lemmikin hoitoon ja huolehtimiseen, myös rahallisesti. Eläimet ovat vain niin ihania ja söpöjä, että joskus ihmiset eivät ajattele lemmikin hankintaa ihan loppuun asti ja valitettavan usein siihen lemmikkiin kyllästytään, innostus lopahtaa ja lemmikki jää "unholaan". Tosiasia kuitenkin on että kuukaan ei voi ennustaa tulevaisuutta, elämäntilanteet muuttuvat ihan tahtomattaankin ja vaikka kuinka haluaisi tarjota sille lemmikille parasta, ei se välttämättä onnistu.
Meille tuli ihastuttava kanipariskunta tilapäismajoitukseen, kanit olivat arkoja, ne ei ollut tottuneet koiriin, eivätkä ne ymmärtäneet meidän ihmisten vuorokausirytmiä alkuunkaan. Minulla oli lapsena ollut kaneja, mutta vuosien myötä olin pitkäli unohtanut minkälaisia kanit lemmikkinä ovat.
Ensimmäisenä päivänä, kun kanit olivat meille tulleet, mielessäni pyöri että nuo kanit eivät tule kesyyntymään ikinä ja pieni riski oli olemassa, että kanit päätyisivät Mintun riistaksi. Olinhan opettanut tuolle ihanalle noutajalle koko kesän riistanoutoa, juurikin tuollaisilla söpöillä jänöillä, jotka tosin olivat nähdeet parhaat päivänsä jo aikoja sitten.
Aikuisena ihmisenä minulla ei ollut suurta tarvetta paijata kaneja ja pitää niitä sylissä, tyydyin vain huolehtimaan niiden perustarpeista ajatellen, että hiljaa hyvää tulee. Ensin kanit majoittuivat meidän makuuhuoneessa, mutta valvottujen öiden jälkeen (kanit valvoivat, koirat valvoivat ja me ihmiset valvoimme) päätimme muuttaa kanit olohuoneeseen. Olohuoneessa kanien oli pakko tottua koiriin, ääniin, hajuihin ja tähän normaaliin elämään.
Hiljalleen kaneista alkoi kuoriutua se niiden oma persoona esiin ja vaikka ne eivät alunperinkään olleet huonosti hoidettuja, alkoivat ne jokatapauksessa näyttämään ulkomuodollisesti paremmilta ja myöskin vähän pulskilta :b Eräänäpäivänä tajusin, että kanit eivät välitä meidän koirista ollenkaan, eikä koiratkaan jaksaneet enään kaneista innostua vaikka pitkäkorvat pompottelivat milloin missäkin.
En pitänyt kanien kodinhankintaa mitenkään kiireellisenä, eikä ottajia ollut mitenkään jonoksi asti. Yhtenäpäivänä sopivan oloinen kotiehdokas otti yhteyttä ja sovittiin tapaaminen, kanit piti myös käyttää eläinlääkärin tarkistuksessa. Eläinlääkäri reissulla kanit käyttäytyivät oikein rohkeasti ja mallikkaasti, eikä estettä kanien luovutukselle ollut. Eläinlääkärissä tajusin kuinka kesyksi kanit olivat tulleet ja huomasin, että kyllä niihin veijareihin vain on kiintynyt. Kanit tunnistivat ääneni ja aamulla herätessäni ne alkoivat heti vaativasti pitämään jonkinlaista meteliä saadakseen ruokaa ja huomiota. Kotiehdokkaat kyselivät minulta kaneista ja niiden luonteesta ja minä olin se joka ne parhaiten tunsi ja niistä vain oli luovuttava. Kanit olivat asuneet meillä tilapäismajoituksessa useita kuukausia ja ystävänpäivänä nämä ystävykset lähtivät uuteen pysyvään kotiin <3 Ihanaa sattumaa.
Vaikka kyseessä oli vain kanit oli tämä tilapäiskotina oleminen uusi kokemus. Omien lemmikkien, sekä normaalin arjen lisäksi myös näistä pikkuruisista asukeista piti huolehtia ja antaa niillekin huomiota yhtälailla. Ilman omaa eläinlaumaa tilapäiskotina toimiminen on varmasti helpompaa ja ehkä jopa antoisampaa. Eläimiin kiintyy väkisinkin ja niistä kantaa huolta ihan yhtälailla, kuin omista lemmikeistä. Itse yritin vain ajatella, että ei ole tarkoituksenmukaista pitää kaneja meillä, jos haluamme tarjota muillekin lemmikeille tulevaisuudessa mahdollisuuden uuteen elämään.
Pitäkää huolta ystävistänne <3
Kommentit
Lähetä kommentti