Punkkeja siellä, punkkeja täällä, punkkeja koko koira täynnä!
Otsikko varmaan kertoo jo kaiken olennaisen :b Lämmön ja auringonpaisteen herättelemä miesväki on innostunut tekemään koirien kanssa pidempää lenkkiä, sitten pitkän talvihorroksen jälkeen.
Itse koen olevani niin kiireinen, että ihastelen vain kännykän näytön kautta, kuinka hauskaa koirilla on ollut pitkillä ulkoilureissuilla. Pitkin iltaa saan kännykkääni viestejä salamatkustajista, jotka ovat koiriimme tarrautuneet ja kotiin päästyäni koiria paijatessa näitä salamatkustajia löytyy lisää.
Ällötys ja kuvotus on jotain sanoinkuvaamatonta ja vaistomaisesti sitä alkaa rapsuttelemaan omaa päätänsä ja tutkailemaan omaa ihoansa. Illalla nukkumaanmennessä pitää tsekata oma sänky, ettei koirat ole sinne tuoneet tuliaisena näitä inhoja verenimijöitä. Aamulla kahvia keitellessäni huomaan, että keittiön lattialla aivan koiran vieressä kävelee punkki! Voi luoja onko ne kaikki päättäneet hyökätä meidän kotiimme?
Olemme parinpäivän aikana nyppineet koiristamme punkkeja varmasti jo koko kesän edestä...
Rosa tuntuu olevan oikea punkki-imuri ja se vetää punkkeja puoleensa kuin takiainen konsanaan, mietin jo että olisiko jostain yrteistä apua punkkien karkoittamiseksi? Punkkipannat ja niskaan laitettavat loishäädöt ovat niin hirveitä myrkkyjä, että niitä en haluaisi koirille laittaa ja Rosan geenivirheen takia emme ole punkkikarkotteita voineet edes käyttää.
Nå se niistä punkeista...
Tänäaamuna oli minun vuoro viedä koirat lenkille tai tehdä niiden kanssa edes jotain kehittävää. Jäätävä kylkikipu houkutteli viemään koirat vain läheiseen puistoon juoksemaan, mutta otin särkylääkkeen ja kaivoinkin eteisen kaapista treeniliivin esille. Mintun silmät suurenivat lautasenkokoiseksi ja se ei meinannut nahoissaan pysyä, kun aloin vetämään treeniliiviä päälle. Hain vielä Mintun lempilelun "narupallon" taskuun ja tietysti herkkupalkaksi juustoa.
Huomaa kyllä että treenaamisesta on ollut pitkä tauko ja molemmat koirat odottivat palkkaa ja kehuja pienestäkin yrittämisestä :b Rosso luuli sormiani juustoksi ja roikkui hampaillaan sormessani kiinni vähän väliä ja epätoivoisesti yritin säilyttää sormeni, sekä saada neidit tekemään ihan oikeasti jotain muutakin, kuin kerjäämään herkkuja. Pikkuhiljaa kaivellaan puolin ja toisin motivaatiota treenailuun ja ehkäpä ilmaannutaan kesällä johonkin näyttelyyn.
Kävimme tänään mustin ja mirrin avajaisissa kalevassa hakemassa koirille ruokaa. Rosa on laihtunut ihan olemattomaksi, kun ostimme koirille halvemaa ruokaa, mutta siinä ei ollut rasvaa eikä varmaan juuri mitään muutakaan oleellista, jotta koirat olisivat pitäneet massansa. Mintulle halpisruoka ei kelvannut alkuunkaan, luultiin sen jopa olevan kipeä kun se jätti ruoat kuppiin. Rosa on nyt lihotuskuurilla ja ostin sille kuivaruoan lisäksi oikein rasvaista naudanlihaa, eiköhän se siitä ala lihomaan.
Rosa pitäisi viedä rokotuksille ja hammaskiven poistoon, Rosan hampaat on vähän heikossa hapessa kun etuhampaita on mennyt kaatumisen seurauksena poikki ja sille tulee nopeasti värjäytymään hampaisiin, eikä luiden syömättömyys paranna asiaa. Koirille myydään järkyttävään hintaan plaque off nimistä merilevä valmistetta, jonka pitäisi estää hammaskiven syntyä. Löysin hevosten lisäravinteista täysin samaa tavaraa, kuin tuo plaque off, mutta hinta älyttömästi halvempi ja sitä myydään useamman kilon pakkauksissa. Käyn hakemassa tuota hevosten lisäravinnetta ja syötän sitä koko karvaköörille, eipä se itse seniorihevosellekaan varmasti tee huonoa.

Kommentit
Lähetä kommentti