Heippa kaikille! Viime tekstistä onkin paljon aikaa ja paljon myös on tässä välissä tapahtunut. Minttu sterkattiin viimesyksynä pitkittyneiden juoksujen jälkeen ja vaikka pari ensimmäistä päivää koira olikin todella kipeä, niin en silti kadu päätöstä. Koira jolla ei ole jalostukseen mitään annettavaa ja terveydentilan edistämiseksi oli sterkkaus tehtävä. Ruoka on vaihtunut kevyt nappulaan, mutta ihan ok kunnossa Minttu on silti pysynyt. Turkki tosin meni aivan kamalaksi ja talvikarva ei vaihtunut lainkaan pois, kaulaan iski hotspotti ja koko koira pääsi karvoistaan. Alkoi Mintulle taas elämä maistumaan kun ei takkuturkki kiristänyt helteessä 😊 Meille on myös tullut perheenlisäystä mikä hieman on horjuttanut tätä meidän elämää. Varsinkin Rosan kuppi meni nurin, mutta koitamme pärjätä asian kanssa. Rosa on käytetty useampaan otteeseen eläinlääkärissä iho ja käytös ongelmien takia. Iho saatiin pitkällä hoidolla kuntoon, mutta käytös asiaan ei varsinaisesti ratkaisua ole. Rosan kanssa mennään päivä kerrallaan ja koiralle sekä lapselle on taattu oma rauha, muuten koitamme pyörittää tätä koirienkin arkea suht.normaalisti. Ennen vauvan syntymää kärsin hirveästä koiranpentu kuumeesta ja ajattelin päässäni että kyllä vauva jaa kolme koiraa tuossa menisi. Onneksi joku järki sisälläni kuitenkin laannutti koirakuumeen. Kyllä tämä elämä on välillä sellaista sirkusta että kaksi koiraa on ihan passeli määrä. Haluan kuitenkin että koirillakin on mukava elämä ja vähän harrastetaan vauvasta huolimatta.
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset


Kommentit
Lähetä kommentti