Päivä 5 yksinoloa, autoilua ja vierailua

Tänään olikin pennun osalta melkoinen tapahtuma pläjäys päivä! Koirat olivat tänään kotona yksin (keskenään), kun olimme molemmat töissä. Vähän kyllä jännitti ja myös harmitti, kun piti jättää pentu jo näin varhain pitkäksi ajaksi kotiin ja vaikka roosa on ottanut pennun hyvin vastaan, niin silti jännitin kuinka se mahtaa sietää pentua kokopäivän.
Iloksemme koirat olivat pärjänneet kotona hyvin, eikä kumpikaan koira vaikuttanut mitenkään tyytymättömältä.

Minttu pääsi tänään vierailulle mummulaan ja samalla tuli myös harjoiteltua autossa olemista, autoilu ei tuottanut mitään ongelmaa koska neiti nukkui repsikan jalkatilassa koko matkan. Mummulassa Minttu ensin kiersi asunnon läpi, tervehti mummua ja rupesi nukkumaan ja nukkuikin melkein koko vierailun ajan. Kotimatkalla poikkesimme vielä eläinkaupassa ja kävimme ostamassa mintulle oman ruokakipon, tietysti pikkuprinsessalle vaaleanpunaista! Ostimme myös kelluvan juniori frisbeen ja pikkuruisen puruluun :)  Mukava huomata kuinka lunkisti tuo neiti uudet asiat ottaa, kun vertaa esimerkiksi meidän Roosaan.


Lunkisti vaan

Seisomista harjoitellaan kerran päivässä pieni hetki, mikä sujuu alkuvenkoilujen jälkeen ihan hyvin.





Kommentit

Suositut tekstit