Päivä 6 arkista aherrusta
Minttu on kotiutunut hyvin ja olemme saaneet hyvän rutiinin pennun hoitoon, arki alkaa sujumaan.
Hihnassa minttu kävelee oikein mallikkaasti roosa vierellänsä ja tomerasti pikkuneiti kävelee myös hissiin, hissistä pois ja kotiin sisälle. Kyllä tuollainen pikkupentu ammentaa niin paljon oppia vanhemmasta koirasta, mikä tietysti vähän helpottaa meidän osaa, kun ei aivan kaikkea tarvitse tassusta pitäen pennulle näyttää ja opettaa. En kuitenkaan sano, että helpolla pääsisimme onhan meillä edessä kuitenkin kouluttaa koira yhteiskuntakelpoiseksi, muusta harrastustoiminnasta puhumattakaan.
Yöt sujuu hyvin pentuhuoneessa, eikä portintaakse jääminen tuota ongelmaa kauppareissun ajaksikaan, tietysti on tärkeätä ettei pentu ole intoa ja energiaa täynnä, kun se jätetään rajattuun tilaan saatika yksin kotiin.
Pihassa ulkoilessamme tuli naapurikin ihastelemaan pentua ja täysin ennakkoluulottomasti minttu kirmasi tervehtimään naapuria ja hänen vanhaa mummo koiraa. Rokotuksia Mintulla ei vielä ole mutta mummokoira asuu samassa kerroksessa meidän kanssa ja on entuudestaan meille tuttu.

Kommentit
Lähetä kommentti