Ripuli jatkuu

Sairastelua osa II, saldona tällähetkellä; Roosalla ripuli yhden illan ja se meni sillä ohi. Mintulla alkoi ripuli seuraavana päivänä ja nyt mennään Mintun kohdalla päivää kaksi.  Tänään oli töiden jälkeen vastassa vähän apaattisen oloinen pentu ja muutama ripulikasa. Ensimmäisenä kuumemittaria esille ja kuumetta mittailemaan, mittari näytti 38,4 joten huolta kuumeen suhteen ei ollut. Seuraavaksi vettä ja ruokaa tyrkylle, eikä kumpikaan tuntunut maistuvan, joten "ensihätään" ruiskulla nestettä suuhun ja attapectia naperoon. Kaiken tohinan keskellä keittelin riisivellit ja munakokkelit koirille, jotta kokeillaan nyt näitä kotikonsteja ensin. Tähän päälle vielä Minttu rupesi kyykistelemään ulkona pissaa useampaan otteeseen, joten maanantaina eläinlääkärille pissanäytteen kera ja samalla katsotaan mikä vointi pennulla sitten maanantaina on, ellei nyt sitäennen ilmaannu mitään akuuttia. Ilmeisesti parvekkeella kylmällä lattialla makoilu, ei ole nahkamahaiselle pennulle se parasvaihtoehto, joten parveke on toistaiseksi pannassa. Ensihoitona lämpimiä suihkuja masun alueelle useaan kertaan päivässä ja usein jo tämäkin auttaa tai ainakin lievittää oireita.

Päiväunien jälkeen Mintun yleisilme alkoi vähän kohentumaan ja pikkuhiljaa taas ruokakin maistuu, tosin ei ihan normaalissa määrin. Piimää, riisivelliä ja kermaviiliä on pentuun uponnut, eli eiköhän tämä tästä.  Varotoimenpiteenä desinfoin ruokakupit ja vesikupit, sekä koirien oleskelualueiden lattiat.., siis lähestulkoon koko huusholli desinfioitu. Saisipa nuo piha-alueetkin puhtaaksi, mutta täällä koirien valloittamassa lähiössä se taitaa olla turha toive.

Kumpainenkin koira viettää nyt hiljaiseloa kotosalla, eikä mitään ihmeellisempiä tehdä, eikä mihinkään mennä ennenkuin ripulista on päästy.

Kommentit

Suositut tekstit