Hampaan poisto

Roosa oli eilen iltapäivällä operoitavana ja voi, että kun sitä jännitti eläinlääkärin tutkimuksessa. El.lääk antoi esirauhoitteen ja odottelimme rauhoitteen vaikutusta viitisen minuuttia hoitohuoneessa Roosan kanssa ja aika nopeasti neiti sitten lattiaan kupsahti maaten. Operointi kesti noin tunnin ja kaikki meni hyvin, muutama tikki suuhun ja hammaskivi oli pääosin ollut vain hampaiden värjäytymää tmv. Roosa oli täysin kanttuvei, kun menimme sitä hakemaan ja el.lääk antoi heräämis piikin sille, että saatiin viedä Roosa kotiin. Huterasti Roosa käveli autolle ja kotona se sitten sippas uudelleen, koko illan koira oli ihan sekava, eikä millään meinannut pysyä tolkuissaan. Olin vähän huolissani ja tarkkailin koiraa kokoajan, yölläkin heräsin kerran tsekkaamaan onko koira hengissä.
Aamulla Roosa aloitti päivänsä iloisella ulvomisella, joten se oli siis kunnossa ja toipunut :D Vähän väsyneen oloinen ja hiljainen Roosa vieläkin on, eikä se kovinpitkää lenkkiä aamulla jaksanut kävellä. Ystävämme ripulikin muisti Roosaa ja nyt saadaan sitten hoidella vatsaakin taas kuntoon!

Kennelliitosta tulee lausunto perässä, että yksi hammas on tapaturman johdosta poistettu, mikä sitten näytelmissä saadaan näyttää tuomareille, että koiralla ei ole synnynnäinen hammaspuutos. Vakuutusyhtiöön tarvitsee myös lähettää korvaushakemukset, josko sieltä nyt edes muutama sentti irtoisi takaisinpäin. Roosa se onnistuu aina loukkaamaan itsensä, niin että se tarvitsee kunnon operoinnin.

Kommentit

Suositut tekstit