Minttu noutaa

Vihdoin aikaa istua koneen ääreen ja päivittää kuulumisia koirarintamalta.

Kaksiviikkoa sitten peto kurssilla ohjaaja sanoi, että ensikerralla sitten harjoittelemme noutoja dameilla. Kotimatkalla sitten heräsin, että pitäisi varmaan ihan oikeasti alkaa treenaamaan niitä noutoja, jos koiran haluaa noutavan ja taippari kurssille pääsyehtona on, että koira noutaa ja palauttaa esineen.
Meillä oli kahdenviikon intensiiviset noutoharjottelut 3x/päivässä ja viisi toistoa kerrallaan/ kahdenviikon ajan. Lähdimme liikkeelle siitä, että dami Mintun suuhun, käsi leuan alle tukemaan, ettei koira sylje damia suusta pois ja kun dami oli hetken ollut suussa, niin damin luovutus käteen ja palkka.  Pikkuhiljaa etenimme damin suuhun ottamiseen itsenäisesti ja siitä damin hakemiseen, sekä palauttamiseen ja eniten keskityimme siihen, että dami pysyy suussa niinkauan kun sana "kiitos" tulee ja käsi ojentautuu ottamaan damin.

Tänään peto kurssilla sitten harjoittelimme noutoja damilla ja Mintulle tehtiin heitto nouto ensin avoimeen maastoon ja sen jälkeen pitkään heinikkoon. Kahdenviikon intensiivi harjoittelu tuotti hyvin tulosta, sillä Minttu suoritti noudot ja luovutukset, kuin suoraan oppikirjasta! Damin luovutus on niin hyvin hanskassa, että se kelpaa jopa toko kentälle hyvin.

Nouto treenien jälkeen treffasimme Fannin poppoon treenikentällä ja tyttöjen jatkoksi Danny jäi myöskin peuhaamaan ja leikkimään. Olen aivan ihastunut Dannyyn, se on luonteeltaan rauhallinen ja sillä on erittäin kaunis ilme, sekä onhan uros aina vähän erityyppinen rakenteeltaankin, kuin narttukoira. Voisin jopa harkita uroskultsua jonon jatkoksi, vaikka sitten Mintun pennuista, mikäli sellaisia nyt tulevaisuudessa tulee.

Kommentit

Suositut tekstit