Kevään ensimmäinen PUNKKI ja hihnakävelyä
Huhtikuuta mennään ja eilen havaitsin Mintun otsassa, silmän yläpuolella punkin, hyi ällöttävää!!!
Roosalla on geenipuutos ja yleensäkin collie sukuisille koirille ja myös joillekin terrieri roduille punkkikarkotteissa käytettävä ivermektiini on kohtalokas (tappava).
Roosan ollessa vuoden ikäinen kokeilin sille punkkipantaa, minkä piti sopia myös collie sukuisille koirille, eikä se sisältänyt ivermektiiniä. Roosa kuitenkin reagoi pantaan erittäin voimakkaasti, jo muutaman tunnin jälkeen pannan laitosta, eikä pannan poisto ja koiran pesukaan heti auttanut, vaan koira oli poissaoleva ja hiljainen kaksipäivää. Tämän jälkeen en ole käyttänyt koirillani minkäänlaisia punkkikarkotteita ja kesällä olen varovainen muiden koirakontaktien kanssa, jos panta tai niskaan laitettava liuos on "tuore". Hevostalleilla madotuksen aikaan täytyy minun itseni olla tarkkana, että en vie koiria tallille ja laitan kaikki vaatteet pesuun, jos olen ollut kosketuksissa hevosten matolääkkeiden kanssa, ne sisältävät suuria määriä ivermektiiniä ja jopa hevosen uloste madotuksen jälkeen on Roosan kaltaiselle koiralle tappava.
Olen lukenut paljon markkinoilla olevista punkkikarkotteista ja Rosan punnkipanta tapauksesta laitoin viestiä valmistajalle, sillä ko.panta aiheutti oireita tuttavapiirissä myös muillekkin ei collie sukuisille koirille. Valmistaja ei kuitenkaan myöntänyt ongelmaa olevan, sillä heidän omissa testeissään koirat eivät ole reagoineet ja väitti sen johtuva ruoasta mitä koirat syövät.... Aika tappavaa koiranruokaa marketeissa sitten myydään.
Joka kesä toivon vähä punkkista kesää, sillä itse punkin puremakin on vaarallinen ja saattaa olla tappava mm.borrelioosi. Perhepiirissämme on koira, joka on saanut pentuna punkinpureman ja koira sai lukuisia antibiootti kuureja, sekä muita hoitoja pitkään epämääräisten oireiden ilmettyä, mitkä juurikin aiheutui punkin puremasta. Mintulle olisi punkkikarkoite ihan hyvä, mutta kesällä se tulee varmasti uimaan paljon, joten edelleen punnitsen hyötyjä ja mahdollisia haittoja.
Sitten punkkiaiheesta tähän meidän hihnakävelyyn, se herättää suuria tunteita niin meidän kahden ihmisen välissä, kuin meissä itsessämme sisäisesti ja niin myös itse prinsessassa Mintussa.
Mintun mielestä hihankävely nyt vain sattuu olemaan aivan sieltä ja syvältä, olisi niin paljon kivempaa juosta vain täysiä ympyrää ja välillä pamauttaa niin lujaa ihmisten jalkoja päin, että polvilumpiotkin menevät vähintäänkin sijoiltaan. Yhtenä aamuna Minttu juoksi pillityksestä, niin lujaa minun luokse (päin), että kaaduin suoraan polviltani kuraan, no ainakin luoksetulo toimi!
Monien tunteiden seurauksena olen nyt yksin yrittänyt paneutua tuohon hihna ongelmaan ja myönnän, että välillä tunnen niin suurta raivoa ja epätoivoa, että ihan pahalta tuntuu. Välillä jo mietin, että olenko tehnyt kaiken väärin, pilaanko nämä koirat heti alkutekijöihinsä, mutta lohduttaudun sillä, että Roosa nyt vain on tyhmä ja ei sekään oppinut kävelemään hihnassa, kuin lähempänä kolmea ikävuotta. Jokatapauksessa olen yrittänyt palkita, ollaan kokeiltu nykäisy tekniikkaa ainakuin hihna kiristyy ja nyt olen muutamia viikkoja harrastanut katkokävelyä lenkeillä, eli muutama askel ja seis, muutama askel ja seis. Eilen jopa kävelin sateenvarjo kädessä, kahden koiran kanssa iltalenkin yksin, eli voisiko varovasti ajatella, että edistystä on tapahtunut? Kai sitä saa sellaista itsevarmuutta ja päättäväisyyttä lisää, kun vähän suuttuu ja hermostuu itselleen, eikä niinkään koiralle. Tunsin itseni ihan kuninkaaksi sateenvarjo lenkin jälkeen, pitäisikö ruveta kävelemään aina sateenvarjo kädessä, satoi tai paistoi :D
Mintun paino on noussut 25 kiloon, se ei ole suinkaan lihonut, se on mukavasti rotevoitunut ja muuttunut aikuisemman näköiseksi, mieleltään edelleenkin täysin kakara. Aamuisin se istuu sohvalla puolisen tuntia ja katselee ikkunasta ulos, mitäpä muutakaan noutaja katselisi, kuin lintuja.
Sunnuntaina meillä on taas taippari treenit ja päästään ihan tositoimiin, markkeeraus ja riista harjoitusten merkeissä. Mikäli ei sada vettä, niin yritän saada vähän kuvia tänne blogiin reeneistä.
Roosalla on geenipuutos ja yleensäkin collie sukuisille koirille ja myös joillekin terrieri roduille punkkikarkotteissa käytettävä ivermektiini on kohtalokas (tappava).
Roosan ollessa vuoden ikäinen kokeilin sille punkkipantaa, minkä piti sopia myös collie sukuisille koirille, eikä se sisältänyt ivermektiiniä. Roosa kuitenkin reagoi pantaan erittäin voimakkaasti, jo muutaman tunnin jälkeen pannan laitosta, eikä pannan poisto ja koiran pesukaan heti auttanut, vaan koira oli poissaoleva ja hiljainen kaksipäivää. Tämän jälkeen en ole käyttänyt koirillani minkäänlaisia punkkikarkotteita ja kesällä olen varovainen muiden koirakontaktien kanssa, jos panta tai niskaan laitettava liuos on "tuore". Hevostalleilla madotuksen aikaan täytyy minun itseni olla tarkkana, että en vie koiria tallille ja laitan kaikki vaatteet pesuun, jos olen ollut kosketuksissa hevosten matolääkkeiden kanssa, ne sisältävät suuria määriä ivermektiiniä ja jopa hevosen uloste madotuksen jälkeen on Roosan kaltaiselle koiralle tappava.
Olen lukenut paljon markkinoilla olevista punkkikarkotteista ja Rosan punnkipanta tapauksesta laitoin viestiä valmistajalle, sillä ko.panta aiheutti oireita tuttavapiirissä myös muillekkin ei collie sukuisille koirille. Valmistaja ei kuitenkaan myöntänyt ongelmaa olevan, sillä heidän omissa testeissään koirat eivät ole reagoineet ja väitti sen johtuva ruoasta mitä koirat syövät.... Aika tappavaa koiranruokaa marketeissa sitten myydään.
Joka kesä toivon vähä punkkista kesää, sillä itse punkin puremakin on vaarallinen ja saattaa olla tappava mm.borrelioosi. Perhepiirissämme on koira, joka on saanut pentuna punkinpureman ja koira sai lukuisia antibiootti kuureja, sekä muita hoitoja pitkään epämääräisten oireiden ilmettyä, mitkä juurikin aiheutui punkin puremasta. Mintulle olisi punkkikarkoite ihan hyvä, mutta kesällä se tulee varmasti uimaan paljon, joten edelleen punnitsen hyötyjä ja mahdollisia haittoja.
Sitten punkkiaiheesta tähän meidän hihnakävelyyn, se herättää suuria tunteita niin meidän kahden ihmisen välissä, kuin meissä itsessämme sisäisesti ja niin myös itse prinsessassa Mintussa.
Mintun mielestä hihankävely nyt vain sattuu olemaan aivan sieltä ja syvältä, olisi niin paljon kivempaa juosta vain täysiä ympyrää ja välillä pamauttaa niin lujaa ihmisten jalkoja päin, että polvilumpiotkin menevät vähintäänkin sijoiltaan. Yhtenä aamuna Minttu juoksi pillityksestä, niin lujaa minun luokse (päin), että kaaduin suoraan polviltani kuraan, no ainakin luoksetulo toimi!
Monien tunteiden seurauksena olen nyt yksin yrittänyt paneutua tuohon hihna ongelmaan ja myönnän, että välillä tunnen niin suurta raivoa ja epätoivoa, että ihan pahalta tuntuu. Välillä jo mietin, että olenko tehnyt kaiken väärin, pilaanko nämä koirat heti alkutekijöihinsä, mutta lohduttaudun sillä, että Roosa nyt vain on tyhmä ja ei sekään oppinut kävelemään hihnassa, kuin lähempänä kolmea ikävuotta. Jokatapauksessa olen yrittänyt palkita, ollaan kokeiltu nykäisy tekniikkaa ainakuin hihna kiristyy ja nyt olen muutamia viikkoja harrastanut katkokävelyä lenkeillä, eli muutama askel ja seis, muutama askel ja seis. Eilen jopa kävelin sateenvarjo kädessä, kahden koiran kanssa iltalenkin yksin, eli voisiko varovasti ajatella, että edistystä on tapahtunut? Kai sitä saa sellaista itsevarmuutta ja päättäväisyyttä lisää, kun vähän suuttuu ja hermostuu itselleen, eikä niinkään koiralle. Tunsin itseni ihan kuninkaaksi sateenvarjo lenkin jälkeen, pitäisikö ruveta kävelemään aina sateenvarjo kädessä, satoi tai paistoi :D
Mintun paino on noussut 25 kiloon, se ei ole suinkaan lihonut, se on mukavasti rotevoitunut ja muuttunut aikuisemman näköiseksi, mieleltään edelleenkin täysin kakara. Aamuisin se istuu sohvalla puolisen tuntia ja katselee ikkunasta ulos, mitäpä muutakaan noutaja katselisi, kuin lintuja.
Sunnuntaina meillä on taas taippari treenit ja päästään ihan tositoimiin, markkeeraus ja riista harjoitusten merkeissä. Mikäli ei sada vettä, niin yritän saada vähän kuvia tänne blogiin reeneistä.
Kommentit
Lähetä kommentti