Kevät on laittanut vipinää kinttuihin ja talven tekemättömyyden jälkeen on niin kivaa, kun kaikki koiratoiminta herää eloon. Pirkannuuskujen mölli alo kurssille alkoi ilmoittautuminen 1.4 ja sopivasti selasinkin koulutus sivuja ja sain ajoissa ilmoittautumisen lähetettyä. Päästiin Mintun kanssa mukaan ryhmään ja halukkaita osallistujia oli niin paljon, että yksi ryhmä ei riittänyt, jotta kaikki halukkaat olisi päässyt mukaan. Onneksi tuli toinenkin ryhmä ja noutajat treenaa tässä meidän lähellä ja tollerit (toki noutajia tolleritkin) treenaa kaupungin toisella puolella omassa ryhmässään. 

Uudet damit tuli postista ja molemmat koirat, jopa Roosa oli aivan liekeissä kaninkarva ja fasaani dameista :) Pakko oli ulkonakin testata kanidamia ja kyllä huomasi, että Mintun noutointo ja kierrokset nousi aika paljonkin tuosta kanidamista. Taippari kurssin jälkeen Minttu on ollut taas enemmän oma iloinen ja innokas itsensä ja sen kanssa on ollut aivan huippukivaa treenata, se tekee niin hienosti asiat.
Mita riistoihin tulee, Minttu lähti eilen elävän variksen perään ja pillitin Mintun takaisin luokseni, Minttu juoksi alamäkeä täysiä luokseni ja lensin kuin leppäkeihäs polvilleni koiran törmäyksestä :D 

Tänään Minttu yritti repiä olohuoneen toisen verhon alas, kun pallo oli mennyt verhon taakse piiloon, eikä Minttu meinannut saada sitä verhon seasta pois, on se vaan viksu koira.  Tänään vapaapäivän kunniaksi, otin myös sakset käteen ja Minttu joutui vähän siistittäväksi. Nyt kun Minttu on pidetty "trimmissä" talven ajan, niin se näytti aivan kamalalta paksussa kaulakarvassa ja sillä on turkkia niin paljon muutenkin, että se lähentelee jo mammuttia. Nyt voidaan lähteä vaikka ekstempore vähän mätsäreihin pyörimään, kun niitä on nyt tosiaan jokaviikonlopulle ensiviikosta alkaen, täällä Tampereen seudulla.

Kommentit

Suositut tekstit