huh hellettä!
Mintun juoksut vain jatkuu ja alan olla jo aika täynnä ko.neidin juoksuja! Olin niin varma, että kyllä ne himoksen näyttelyyn on jo loppunut, mutta turhatoive. Juoksuhousuille on ollut käyttöä, joka euron edestä, kunpa nyt Rosa ei alottaisi heti perään juoksuja.
Tänään tuli himoksen näyttelynumero ja ihan kiitettävästi taas junnu narttuja, kokonaiset 18 koiraa. Minttu on ollut laihiksella ja lohiöljy kuurilla, liikunta on ollut vähän vähemmällä, kun Minttua ei huvita tehdä oikein mitään, mutta silti pientä laihtumista on havaittavissa.
2.6 eli about kahdenviikon päästä Mintulla on varattuna aika virallisiin silmätutkimuksiin ja jos silmät ovat terveet, niin loppukesästä kasvattaja varaa ajan lonkka ja kyynärnivel kuviin. Jännittää! Fanni tulee myös samanapäivänä silmätutkimuksiin ja kaksi muuta narttua, jotka tosin eivät taida olla samaa pentuetta. Koska Minttu on sijoituskoira, niin kasvattaja luonnollisesti hoitaa nämä pakolliset terveystarkastukset, mikäli koiraa meinaa jalostukseen käyttää.
Sunnuntaina käytiin uittamassa koiria läheisellä järvellä, molemmat koirat menivät oma-aloitteisesti veteen, Minttu oli vähän epävarma uimataidoistaan syvemmässä vedessä ja menin itse koirien kanssa veteen kahlailemaan. Heiteltiin Mintulle keppiä ja damia veteen, mutta dami ei juurikaan kiinnostanut, kun piti keskittyä itse uimiseen. Alun epäröinnin jälkeen Minttu lähti rohkeasti uimaan pidemmällekin kepin perään ja Rosa tietysti perässä =) Yritin houkutella koiria myös soutuveneeseen istumaan, Rosa tuli mikä on aika yllättävää, mutta Minttua jännitti! Kovin herkkä tällähetkellä tuo Minttu on, mutta eiköhän se siitä tasaannu, kun kypsyy ja ikää tulee lisää.

Kommentit
Lähetä kommentti