Tampereen näyttelyt oli ja meni, koiria tai siis kultaisia oli taas toodella paljon ja kilpailu on kovaa. Esitin ennen jun narttuja aivan ihanan juniori uroksen, oli kyllä täysin erilainen esittää vähän höslää urosta, kun tuota omaa koiraa :D
Minttu oli juoksuista johtuen vähän juntti ja arvosteluluokan alkaessa en saanut siihen mitään kontaktia, se vaan katseli ympärilleen, eikä koko homma voinut vähempää kiinnostaa. Kävin ostamassa yhdestä kojusta pienen vinkuhiiren ja sillä sain Minttuun vähän kontaktia ja draivia, joten yksilöarvostelu sujui jo ihan mukavasti. Tuomari oli tarkka ja juoksutti koirakkoja paljon, ehdottomasti siis liiketuomari, mutta oikein mukava kuitenkin. EH sieltä taas napsahti ja voin sanoa, että harmitti ihan suunnattomasti, tuomarin kommentti; "gorgeous dog, but very kind owner with food" suomennettuna meidän neiti oli pikkuisen liian läski. Ollaan siis laiharilla ja toivotaan, että jämsän golden specialissa menisi paremmin. Ilmoitin Mintun myös mänttä-vilppulaan ryhmikseen viimetingassa pariatuntia ennen ilmon päättymistä ja jos joku on Tampereen suunnalta ko.näytelmiin menossa niin kyytiin mahtuu, kun olen lähdössä sinne yksin tai kaksin Mintun kanssa.
Kaikki muu tekeminen onkin nyt tauolla juoksuista johtuen. Yritin tehdä viikonloppuna hakuruutua, mutta eihän siitä tullut yhtään mitään, joten kehuin kun sain yhden damin käteen ja lopetin homman siihen.

Kommentit
Lähetä kommentti