Kuulumisia
Laittelen vähän kesäloma kuulumisia välillä :) Olimme Villen kanssa kesälomareissulla tallinnassa kolmepäivää ja koirat tietysti jäivät hoitoon. Meidän koirat ovat todella harvoin hoidossa, niitä on vain niin sääli jättää ja siksi suurin osa reissuistamme onkin koko perheen matkoja eli koirat kulkevat mukana mökkireissut ja kylpyläloma reissut jne. Kahta suht isoa koiraa on myös aika vaikea saada varsinkaan yhdessä hoitoon ja koirahoitolat ovat listalla vain ääri tapauksissa. Onneksi emme ole kovin matkustelevaa sorttia :)
Minttu oli hoidossa Fannyn perheen luona ja Rosa oli kotona Villen veljen hoidossa. Rosa oli aivan hätää kärsimässä, kun laukkuja pakattiin ja se helisi kaksi päivää ennen lähtöä, joka lenkin päätteeksi Rosa oli juoksemassa autolle, ettei varmasti jäisi matkasta. Kotiinhan Rosa siis kuitenkin jäi ja Minttu vietiin Fannyn kaveriksi, Minttu juoksi suoraan autosta sisälle siskonsa luokse, eikä välittänyt meistä tuon taivaallista.
Rosa ei ollut suostunut tekemään tarpeitaan ensimmäisenä päivänä ja ruoaksi oli kelvannut vain nakki ja yöksi oli pitänyt päästä sänkyyn peitonalle nukkumaan, voi mikä diiva! Mintulla oli mennyt hoidossa kaikki hyvin, keskiviikkona siskokset olivat kyynär ja lonkkakuvissa kasvattajan kanssa ja Minttu oli vähän pökkyräinen, kun haimme sen alkuillasta kotiin. Rosa nukkui ensimmäisen päivän kotiin tultuamme aivan silmät sikkurassa, niin paljon oli ilmeisesti ressannut poissaoloamme. Ulos tai kauppaan lähtiessämme Rosa päivysti ovella ja oli hanakasti lähdössä mukaan, ettei vaan taas jätetä kotiin.
Huomenna päästään pitkästä aikaa taippari treeneihin, viimekerrasta onkin aikaa, kun treenit keskeytyi juoksujen takia ja sitten on ollut töitä tai kaikkea muuta, ettei treeneihin olla päästy. Tänään otin lenkille damin mukaan ja kerrankin, kun Minttu olisi ollut tosi tosi innokas damin noutaja, niin nappasinpa siipidamin puuhun ja sillävälin, kun askartelin damia alas puusta, niin Minttu kerkesi juoksemaan itsensä aivan läkähdyksiin. Nappiin meni!
Toko juttuja otan aina aamulenkin yhteydessä pieniä pätkiä, kun Minttu on energisimmillään ja saan siihen mukavaa draivia ja intoa tekemiseen.
Viikonpäästä on forssan kesänäyttely, mutta lähden näyttelyyn säävarauksella, nämä ilmat ovat välillä olleet mitä karseimpia ja päivä vesisateessa ei vain yhtään houkuttele.

![]() |
| Uuuu kesän lapsi mä ooon. |

Kommentit
Lähetä kommentti