Mätsäri päivä

Kylläpäs nyt koirarintamalla riittää hulinaa! Tänään aamulla pakkasin koirat ja kamat taas autoon ja extempore lähdin mätsäreihin valkeakoskelle. Olin valkeakoskelle menossa kyllä muutenkin, joten sain kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja näin lomalla on aikaa, joten repeää moneen paikkaan.

Molemmat tytöt sai punaiset nauhat ja bongasin entisen työkaverini handlaamaan Rosan punaisten kehään. Rosa ei sijoittunut ja se kyllä kyyläsi vain mun perään, mutta pääsi nyt harjoittelemaan taas esiintymistä ja yleensä ottaen pääsi edes jonnekin mukaan. Minttu tuli neljänneksi, se vähän väsähti helteestä, eikä jaksanut liikkua, mutta esiintyi taas edukseen.  Kehien jälkeen vietiin koirat läheiselle venepaikalle uimaan ja kaverini nuori paimenkoira oli niin mukavaa leikkiseuraa Mintulle. Tytöt juoksi täysiä veteen ja vedestä pois, välillä sukelleltiin ja juostiin yhdessä keppi suussa, ihanaa katseltavaa <3 

Näyttelyn täyteinen viikonloppu etten sanoisi, kivaa kuitenkin oli. Nyt onkin vähän taukoa näyttelyistä ja taidetaan keskittyä vähän lomailuun välillä :)

Kommentit

Suositut tekstit