Ryhmänäyttely.

Mänttään oli mukavan lyhytmatka täältä Tampereelta, eikä tarvinnut kovin aikaisin lähteä ajelemaan, kun kultsu kehät alkoivat vasta klo.12.00, tosin siltikään en saanut ensimmäisenä lomapäivänäni kovin pitkään nukkua, kun piti hurauttaa jo seitsemäksi linja-auto asemalle viemään toisia matkalaisia omalle reissulleen :)

Tuomarina oli Paavo Mattila, rauhallinen ja mukava tuomari, joka juokutti melko paljon ja oli muutenkin tarkka, perusteli kyllä hyvin päätöksensä ja nuorten koirien kohdalla katsoi tarkasti miten koira on kehittynyt.

Minttu sai hirveän kohtauksen ihmisten taputuksista ja se oli muutenkin oudon levoton näyttelypaikalla. Taputus episodi tapahtui juuri ennen junnu narttujen luokan alkua ja hetki meni taas, että sain koiran takaisin kuulolle. Tuo ääni homma tuntuu nyt olevan tosi pinnassa ja jokaista rasahdusta pitää pelästyä, ei itse olla lähdetty mukaan tuohon ääni juttuun yhtään, oletan että se on jokin ohimenevä vaihe. Sain kuitenkin Mintun esitettyä  hyvin, parempaa kontaktia jäin kaipaamaan, mutta näillä taas mentiin.

Sitten itse arvostelu:

Kaunis erittäin hyvin rakentunut nuori narttu. Hyvänmallinen kaunis ilmeinen pää. Hyvä kaula, erittäin hyvä runko, ylälinja ja takaosa. Lupaava karva. Liikkuu hyvin, miellyttävä käytös.

Jun Eri Juk 3. Happy!

Kotimatka menikin ukkosmyrskyn merkeissä ja vettä tuli, kuin saavista kaatamalla ja näkyvyys oli välillä täysin nolla. Ihana tämä Suomen kesä! 

Kommentit

Suositut tekstit