Niin hyvää, ettei sanotuksi saa
Meidän loistava treeniputki vain jatkuu ja hyvä, että uskallan edes hengittää, saatika sanoa sitä ääneen! Toi koira vaan on aivan uskomaton, niin halutessaan <3
Pääsimme eilen treenaamaan jälkeä ja vaikeampia markkeerauksia maastossa missä piti tehdä ylityksiä maasta veteen. Taippareissa koe suoritetaan vedessä ja kuivalla maalla, mutta alokas luokassa vastaan voi tulla jo erilaisia ylityksiä pellolta metsään tai välissä saattaa olla oja/vettä, mutta vaikeampien asioiden harjoittelu tuo vaihtelua treeniin ja varmuutta koiraan.
Aloitimme kanijäljellä ja Ville sai jäljenvetäjän pestin, suomeksi rämpiä kani perässä märässä ja rämeikköisessä metsässä paarmojen syötävänä. Minttu ei ole tehnyt kanijälkeä, saatika kunnon pitkää jälkeä koskaan, mutta variksella ja kanidamilla ollaan treenattu viimesyksynä lyhyitä matkoja. Minttu lähti makuupaikasta jäljelle hyvin ja sillä selvästi oli haju kokoajan, mutta puolessavälissä siltä loppui rohkeus, kun piti edetä yksin. Muutamaan kertaan lähetin Mintun uuudelleen ja lopulta latoimme sille vetoavuksi vanhemman koiran, joka selväsi tietää mitä pitää tehdä ja niin koirat yhdessä tekivät jäljen.
Minttu sai hetken miettiä asiaa, kun toinen koirakko teki jäljen välillä ja hienosti myös kani palautui jäljen päästä. Toisella kerralla jälki oli vähän rämeikköisemmässä kohdassa ja Minttu lähti taas ihan hyvin, mutta se ei vaan uskaltanut edetä yksin, vaikka selvästi tiesi mikä hommassa on jujuna. Rämmin koiran perässä läpimärkänä kehottaen koiraa jatkamaan etsimistä, välillä huusin että ollaanko me vielä jäljellä? Samalla mietin, ihana koiraharrastus, ihana koiraharrastus ja heräsi myös myötätunto pisteet jäljenvetäjälle... Ihanat pinkit puman juoksulenkkarit, shortsit ja toppi ei ehkä ollut paras asu koiratreeneihin, vaikka helle olikin kotoa lähtiessä, nimittäin treenipaikalla satoi ihan kunnon kuuro vettä. Suomen olosuhteissa kannattaa pakata varusteet mukaan ihan joka säälle, myös kesällä ja varsinkin, kun tietää olevansa ulkona. Sitten takaisin kanijälkeen; lopulta kani löytyi ja jatkoin vaan matkaani lähetyspaikalle odottaen, että Minttu tulisi kanin kanssa perässä ja pian saapui hymyilevä Minttu kanin kera ja hieno palautus käteen. Annoin kanin vielä takaisin Mintulle ja se sai kantaa sitä hyvän matkaa, kun käveltiin jälki alueelta pois ja voi, että kun sitä kania kannettiin niin ylpeenä!
Sitten aloitimme markkeeraus harjoitukset, Ville taas pääsi töihin ja sai heitellä meille dameja. Aloitimme helpolla tehtävällä tai ehkä helpommalla tehtävällä miten sen nyt haluaa muotoilla, Minttu ei ollut ennen tätä tehnyt markkeerauksia maastossa missä on ylityksiä.
Olimme itse metsän reunassa ja koira lähetettiin joen penkereeltä veteen ja koiran piti uida joen/ojan yli ja nousta kuivalle maalle missä dami oli ja palata samaa reittiä takaisin. Lähetyspaikka oli heinikkoinen ja vähän sammaleinen, siinä ei myöskään ollut loivaa upotusta veteen ja vedestä nousu markkeerauspaikalle oli vähän jyrkempi. Minttu teki tehtävän ensimmäisenä ja lähti veteen hyvin, sekä reippaasti palasi damin kanssa takaisin ja palautti suoraan käteen, ei mitään ongelmia.
Seuraaavaksi tehtävää vaikeutettiin ja markkeeraus tehtiin maakaistaleen toisellepuolelle isompaan joenuomaan, eli koiran piti edetä yksin aika kauas ohjaajasta ja hetkeksi myös näköyhteys katkesi, kun koira oli maakaistaleen toisella puolella vedessä.
Minttu lähti hyvin veteen ja se eteni reippaasti maakaistaleen yli ja epäröimättä meni veteen toisellakin puolella ja hienosti palautti tullen samaa reittiä takaisin.
Mintulle tehtävä tuntui helpolta ja teimme vielä yhden markkeerauksen niin, että dami heitettiin edelleen maakaistaleen toiselle puolelle veteen, mutta nyt niin että dami olikin joen vastarannalla. Minttu lähti taas hyvin ja eteni maakaistaleelle asti, mutta meinasi että tää homma on jo tehty eikä meinannut edetä enää toisellepuolelle veteen ja Ville heitteli savikökköjä damin luo houkuttimeksi. Minttu lähti hakemaan damia, mutta sitten se jäi tullessa maakaistaleelle hillumaan ja pudotti damin. Ville lykkäsi damin Mintulle suuhun ja itse lähdin lähetyspaikalta metsään kävelemään, jolloin neiti salli saapua luokseni. Noh saatiin tehtävä suoritettua loppuun, eihän vuoden ikäiseltä koiralta voi täydellisyyttä vaatiakkaan :)
Viimeiselle markkeeraukselle lähettäessäni toinen koira karkasi Mintun mukana ja ko.koiran ohjaaja joutui kovastikin komentamaan koiraa takaisin, herkkänä koirana Minttu ehkä otti tästä vähän itseensä, mutta toisaalta se huomasi että vaikka ympärillä vähän jotain tapahtuisikin, ei se ole syy lopettaa tehtävää kesken.
Oli ilo taas seurata Mintun työskentelyä, se tekee niin hienosti ja välillä se tuntuu toimivan, kuin ajatus. Lopuksi kaikki kolme koiraa saivat juosta vapaana ja käydä uimassa yhdessä, me ohjaajat kävimme syömässä kakkukahvit, kun yksi treeniporukastamme sai taipumuskokeet suoritettua.
Mintun itseluottamusta täytyy saada nyt kasvatettua, täytyy antaa sille enemmän vapautta liikkua metsässä vähän kauempanakin meistä ja muistaa, tehdä vain kaikesta kivaa, eikä vaatia sitä täydellisyyttä. Koirakoutsilla opin, että jos koiran tekemisiä joutuu jatkuvasti korjaamaan, syö se nuoren koiran itseluottamusta, kannattaa siis jakaa tehtävät niin pieniin murusiin, että koiran on pakko onnistua.
Tänään olisi tarkoitus harjoitella vielä kanijälkeä kotona, huomenna on tokotreenit ja olisi mahdollisuus päästä myös seuraamaan nome-B kokeita täällä Tampereella huomenna tiistaina ja keskiviikkona. Loppuviikoksi lähdemme mahdollisesti mökille ja sunnuntaina jatketaan taas treenien muodossa :)
Ensiviikolla Mintulla on aika eläinlääkärille, kun rokotuksen uusitaan ja samalla tehdään yleistsekkaus, että kaikki on kunnossa.
Mukavia hellepäiviä kaikille!
.jpg) |
| Minttu kevät 2014 |
Pääsimme eilen treenaamaan jälkeä ja vaikeampia markkeerauksia maastossa missä piti tehdä ylityksiä maasta veteen. Taippareissa koe suoritetaan vedessä ja kuivalla maalla, mutta alokas luokassa vastaan voi tulla jo erilaisia ylityksiä pellolta metsään tai välissä saattaa olla oja/vettä, mutta vaikeampien asioiden harjoittelu tuo vaihtelua treeniin ja varmuutta koiraan.
Aloitimme kanijäljellä ja Ville sai jäljenvetäjän pestin, suomeksi rämpiä kani perässä märässä ja rämeikköisessä metsässä paarmojen syötävänä. Minttu ei ole tehnyt kanijälkeä, saatika kunnon pitkää jälkeä koskaan, mutta variksella ja kanidamilla ollaan treenattu viimesyksynä lyhyitä matkoja. Minttu lähti makuupaikasta jäljelle hyvin ja sillä selvästi oli haju kokoajan, mutta puolessavälissä siltä loppui rohkeus, kun piti edetä yksin. Muutamaan kertaan lähetin Mintun uuudelleen ja lopulta latoimme sille vetoavuksi vanhemman koiran, joka selväsi tietää mitä pitää tehdä ja niin koirat yhdessä tekivät jäljen.
Minttu sai hetken miettiä asiaa, kun toinen koirakko teki jäljen välillä ja hienosti myös kani palautui jäljen päästä. Toisella kerralla jälki oli vähän rämeikköisemmässä kohdassa ja Minttu lähti taas ihan hyvin, mutta se ei vaan uskaltanut edetä yksin, vaikka selvästi tiesi mikä hommassa on jujuna. Rämmin koiran perässä läpimärkänä kehottaen koiraa jatkamaan etsimistä, välillä huusin että ollaanko me vielä jäljellä? Samalla mietin, ihana koiraharrastus, ihana koiraharrastus ja heräsi myös myötätunto pisteet jäljenvetäjälle... Ihanat pinkit puman juoksulenkkarit, shortsit ja toppi ei ehkä ollut paras asu koiratreeneihin, vaikka helle olikin kotoa lähtiessä, nimittäin treenipaikalla satoi ihan kunnon kuuro vettä. Suomen olosuhteissa kannattaa pakata varusteet mukaan ihan joka säälle, myös kesällä ja varsinkin, kun tietää olevansa ulkona. Sitten takaisin kanijälkeen; lopulta kani löytyi ja jatkoin vaan matkaani lähetyspaikalle odottaen, että Minttu tulisi kanin kanssa perässä ja pian saapui hymyilevä Minttu kanin kera ja hieno palautus käteen. Annoin kanin vielä takaisin Mintulle ja se sai kantaa sitä hyvän matkaa, kun käveltiin jälki alueelta pois ja voi, että kun sitä kania kannettiin niin ylpeenä!
Sitten aloitimme markkeeraus harjoitukset, Ville taas pääsi töihin ja sai heitellä meille dameja. Aloitimme helpolla tehtävällä tai ehkä helpommalla tehtävällä miten sen nyt haluaa muotoilla, Minttu ei ollut ennen tätä tehnyt markkeerauksia maastossa missä on ylityksiä.
Olimme itse metsän reunassa ja koira lähetettiin joen penkereeltä veteen ja koiran piti uida joen/ojan yli ja nousta kuivalle maalle missä dami oli ja palata samaa reittiä takaisin. Lähetyspaikka oli heinikkoinen ja vähän sammaleinen, siinä ei myöskään ollut loivaa upotusta veteen ja vedestä nousu markkeerauspaikalle oli vähän jyrkempi. Minttu teki tehtävän ensimmäisenä ja lähti veteen hyvin, sekä reippaasti palasi damin kanssa takaisin ja palautti suoraan käteen, ei mitään ongelmia.
Seuraaavaksi tehtävää vaikeutettiin ja markkeeraus tehtiin maakaistaleen toisellepuolelle isompaan joenuomaan, eli koiran piti edetä yksin aika kauas ohjaajasta ja hetkeksi myös näköyhteys katkesi, kun koira oli maakaistaleen toisella puolella vedessä.
Minttu lähti hyvin veteen ja se eteni reippaasti maakaistaleen yli ja epäröimättä meni veteen toisellakin puolella ja hienosti palautti tullen samaa reittiä takaisin.
Mintulle tehtävä tuntui helpolta ja teimme vielä yhden markkeerauksen niin, että dami heitettiin edelleen maakaistaleen toiselle puolelle veteen, mutta nyt niin että dami olikin joen vastarannalla. Minttu lähti taas hyvin ja eteni maakaistaleelle asti, mutta meinasi että tää homma on jo tehty eikä meinannut edetä enää toisellepuolelle veteen ja Ville heitteli savikökköjä damin luo houkuttimeksi. Minttu lähti hakemaan damia, mutta sitten se jäi tullessa maakaistaleelle hillumaan ja pudotti damin. Ville lykkäsi damin Mintulle suuhun ja itse lähdin lähetyspaikalta metsään kävelemään, jolloin neiti salli saapua luokseni. Noh saatiin tehtävä suoritettua loppuun, eihän vuoden ikäiseltä koiralta voi täydellisyyttä vaatiakkaan :)
Viimeiselle markkeeraukselle lähettäessäni toinen koira karkasi Mintun mukana ja ko.koiran ohjaaja joutui kovastikin komentamaan koiraa takaisin, herkkänä koirana Minttu ehkä otti tästä vähän itseensä, mutta toisaalta se huomasi että vaikka ympärillä vähän jotain tapahtuisikin, ei se ole syy lopettaa tehtävää kesken.
Oli ilo taas seurata Mintun työskentelyä, se tekee niin hienosti ja välillä se tuntuu toimivan, kuin ajatus. Lopuksi kaikki kolme koiraa saivat juosta vapaana ja käydä uimassa yhdessä, me ohjaajat kävimme syömässä kakkukahvit, kun yksi treeniporukastamme sai taipumuskokeet suoritettua.
Mintun itseluottamusta täytyy saada nyt kasvatettua, täytyy antaa sille enemmän vapautta liikkua metsässä vähän kauempanakin meistä ja muistaa, tehdä vain kaikesta kivaa, eikä vaatia sitä täydellisyyttä. Koirakoutsilla opin, että jos koiran tekemisiä joutuu jatkuvasti korjaamaan, syö se nuoren koiran itseluottamusta, kannattaa siis jakaa tehtävät niin pieniin murusiin, että koiran on pakko onnistua.
Tänään olisi tarkoitus harjoitella vielä kanijälkeä kotona, huomenna on tokotreenit ja olisi mahdollisuus päästä myös seuraamaan nome-B kokeita täällä Tampereella huomenna tiistaina ja keskiviikkona. Loppuviikoksi lähdemme mahdollisesti mökille ja sunnuntaina jatketaan taas treenien muodossa :)
Ensiviikolla Mintulla on aika eläinlääkärille, kun rokotuksen uusitaan ja samalla tehdään yleistsekkaus, että kaikki on kunnossa.
Mukavia hellepäiviä kaikille!
Kommentit
Lähetä kommentti