Viikonlopun huippu kuulumisia.
Olemme saaneet nauttia viikonlopun kolmesta koirasta, kun Mintun sisko tuli meille vuorostaan hoitoon. Koirat ovat tulleet hyvin keskenään toimeen ja sisällä tytöt ovat osanneet olla ihan kiltisti ja rauhassa, ulkona sitten on saanut telmiä :)
Meillä oli tänään myös taipparitreenit ja koska kultaisia oli kaksin kappalein, joutui Rosa jäämään tälläkertaa kotiin.
Aloitimme treenit vesityöskentelyllä ja minulla itselläni oli paljon varmempi olo vesityön suhteen, koska Minttu on pitkin viikkoa käynyt uimassa. Minttu on rohkeasti mennyt veteen erilaisista rantakohdista, mikäli taippareihin tähtää on hyvä opettaa koira menemään veteen jyrkemmästäkin kohdasta, eikä vain loivasti syvenevästä hiekkarannasta. Taipumuskokeet järjestetään yleensä keskellä metsää ja vesi voi olla metsälampi tai muuten rämeikköinen paikka.
En ole halunnut painostaa Minttua vesityöskentelyn suhteen ja olen leikin varjolla, keppiä heittelemällä saanut Mintun uimaan jo vähän pidempää matkaa.
Treeneissä vesityö tehtiin dameilla, Minttu lähti uimaan innokkaasti damia kohden, mutta puolessavälissä se kääntyi takaisin ja tuli luokseni. Lähetin Mintun uudelleen veteen damin ollessa vielä ilmassa ja tälläkertaa dami palautui hienosti. Toisellakerralla oli samahomma, Minttu kääntyi takaisin ja lähti rallattelemaan, tylysti hain koiran remmissä takaisin ja lähetin uuteen noutoon. Minttu lähti uimaan, mutta se epäröi ja veteen heitettiin pari pientä kiveä, jotta koiran mielenkiinto heräisi ja saatiinhan se dami ylös tälläkin kertaa. Olen kyllä ihan tyytyväinen koiraan, koska emme ole dameilla vesityötä vielä tehneet ja kun itse kävelin vesirajasta kauemmas, ei dami jäänyt veteen vaan Minttu toi sen rannalle tai käteen.
Sisko kultainen pääsi myös tekemään vesityötä ja hienosti dami tuli rantaveteen asti, mutta koska palautusta ei ole ko.koiran kanssa treenattu, niin en sitä myöskään lähtenyt vaatimaan. Pääasia, että oli kivaa :)
Teimme myös hakuruutua ja niin toivoin ajomatkalla, kunpa ei olisi riistaa käytössä! Varikset nähtyäni ihan harmitti, että ei taas mitään mahkuja onnistua ja ihan avoimesti keskustelimme treeniporukan kanssa, kun Minttu ei vaan toimi, että mikä siihen on pentuajan jälkeen mennyt.
Teimme hakuruudun motivoidusti, eli veimme varikset yhdessä metsään ja ensimmäisen variksen pudottua maahan Minttu otti variksen suuhun ja ihan harmitti, kun en voinut antaa koiran sitä pitää. Ajattelin, että nyt on peli menetetty kokonaan, mutta Minttu vaikutti kuitenkin edelleen kiinnostuneelta, kun jatkoimme riistan viemistä hakualueelle.
Ensimmäinen nouto tehtiin motivoidusti, varis heitettiin ilmaan ja lähetin koiran hakuun, Minttu jäi nuolemaan varista ja tiukasti huusin "nouda", jolloin koira palautti variksen käteen. Kaikki viisi varista palautui metsästä ja oli ihana nähdä, kuinka iloisesti Minttu teki työtä ja itsenäisesti eteni metsässä. Tälläkertaa pyrin itse olemaan ihan hiljaa, lähetin Mintun vain käskyllä etsi ja annoin sen tehdä työn rauhassa, variksen löydyttyä pillitin ja otin koiran vastaan olemalla kyykyssä, enkä hyökännyt riistaa/koiraa kohden.
Ehkä Minttu ahdistui siitä, kun yritin innostaa sitä enemmän ja kiljuin jatkuvasti "hienoa", "hyvä" jne. Olen miettinyt syytä tuolle noutamattomuudelle ja aikaisemmin tosiaan olin ihan hiljaa ja silloin Minttu toimi, mutta heti kun sain päähän ajatuksen, että sen pitäisi olla innokkaampi, niin se lakkasi noutamasta. Olihan välissä juoksut ja ne tietysti vaikuttaa koiran mielialaan ja saattaa muuttaa koiraa paljonkin. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että jos koira tekee työtä ja noutaa hyvin, niin mitä hittoa sitä tarvitsee ruveta "innostamaan". Käsittääkseni taippareissa ei ole väliä vaikka koira olisikin ns. vähän matalaenergisempi, kunhan se tekee työtä iloisesti. Tänään kehuin Minttua hiljaa palautuksen yhteydessä, mutta treenien vetäjä sanoi, että Minttu tekee työtä niin varmasti halutessaan, se ei tarvitse kehuja tai muutakaan älämölöä, mitä hiljempaa olen on se vain parempi. Koira huomaa kyllä kuinka iloinen ihminen on ja noutajalle riistan tuominen ihmiselleen on se palkka.
Olin taas aivan monttu auki ja ihme jos hengitin ollenkaan hakuruudun aikana, Minttu se vaan osaa yllättää! On ollut kyllä ikävä sitä hienosti työskentelevää koiraa ja sain taas motivaatiota jatkaa treenaamista. Tänään naureskeltiin, kun pitäisi yhdistykseltä pyytää riistaa lisää, kun meidän taippari kurssi on vielä kesken :D Kuuluiko tuohon taippari kurssiin kuusi kertaa yhteensä ja me olemme harjoitelleet jo useamman kuukauden, mutta kivaa treenata porukalla ja hienossa paikassa.
Olisiko lukijoilla toiveita mistä haluaisitte, että kirjoittaisin?

Voisit kirjoittaa vaikka ns. Info postauksen missä kerrot kaikista kokeilemoistasi lajeista esim. Mitä siinä tehdään, mitä luokkia jne. Myös joku erikoispostaus vaikkapa Mintun varusteet voisi olla kiva:)
VastaaPoistaKultaisennoutajan esittäminen nättelyissä/match showssa voisi olla myös kiva ja hyödyllinen postaus:)
PoistaKiitos ehdotuksesta, täytyykin alkaa työstämään hyvää postausta :)
VastaaPoista